Kaksiin jakautunut maa
Vuoden 2011 vallankumous ja Muammar Gaddafin kaatuminen 42 vuoden vallan jälkeen syöksivät Libyan epävakauden kauteen, joka johti lopulta maan tosiasialliseen jakautumiseen vuodesta 2014 lähtien. Lännessä kansainvälisen yhteisön tunnustama ainoa toimeenpanovallan käyttäjä on kansallisen yhtenäisyyden hallitus (GNU), jota johtaa pääministeri Abdul Hamid Dbeibah Tripolista ja jota tukee korkein valtioneuvosto. Idässä pääministeri Osama Hammadin johtama Kansallisen vakauden hallitus (GNS), jonka toimipaikka on Sirten ja Benghazin välillä, on saanut edustajainhuoneen tuen vuodesta 2022 lähtien sen jälkeen, kun alun perin vuodelle 2021 suunnitellut presidentti- ja parlamenttivaalit lykättiin toistaiseksi. GNS nauttii kenttämarsalkka Khalifa Haftarin Libyan kansallisen armeijan (LNA) tuesta, ja LNA:lla on käytännössä todellinen valta alueella. Suurin osa Libyan öljy- ja kaasuvaroista sijaitsee LNA:n hallinnassa olevilla alueilla. Tämä institutionaalinen kaksijakoisuus, jota ilmentävät kaksi kilpailevaa hallintoa, joita ympäröi lukuisia aseistettuja miliisejä, heikentää edelleen vakavasti hallintoa ja taloudellista kehitystä.
Vaikka poliittinen sovinto on edelleen kaukainen näkymä, useat viimeaikaiset tapahtumat ovat herättäneet toiveita tiiviimmästä yhteistyöstä osapuolten välillä. Erityisesti Tripolissa pääkonttoriaan pitävä Libyan keskuspankki (CBL) yhdistettiin uudelleen vuonna 2023. Laitoksella on erityisen strateginen merkitys, sillä se kerää ja jakaa uudelleen öljytulot, jotka muodostavat käytännössä kaikki valtion tulot. Viime aikoina itäiset ja läntiset ryhmittymät hyväksyivät Yhdysvaltojen välityksellä yhteisen vuoden 2026 talousarvion, joka on ensimmäinen yli vuosikymmeneen. Samana vuonna elokuussa osapuolet allekirjoittivat myös YK:n tukeman sopimuksen, jonka tavoitteena on järjestää vaalit enintään 24 kuukauden kuluessa. Tämä aikataulu on kuitenkin edelleen ehdollinen yhtenäisen toimeenpanovallan ja kansallisten instituutioiden perustamiselle. Poliittinen epävakaus jatkuu kuitenkin edelleen, mistä on osoituksena keskuspankin pääjohtajan Naji Issan eroamisyrittö kesällä 2026, huolimatta siitä, että hänet oli nimitetty kaksi vuotta aiemmin vakauttamaan öljytulojen hallinnointia. Turvallisuuden osalta vuoden 2020 tulitaukosopimuksen nojalla perustettu yhteinen sotilaskomissio (5+5) on edelleen yksi tärkeimmistä vuoropuhelukanavista vastakkaisten leirien välillä.
Libyan poliittiseen pirstoutumiseen vaikuttaa myös kilpailevien ulkovaltojen välinen kilpailu. Tripoli hyötyy Turkin poliittisesta ja sotilaallisesta tuesta sekä Qatarin taloudellisesta ja diplomaattisesta tuesta. Sen sijaan itäistä leiriä tukevat Egypti, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Venäjä, joka pyrkii vahvistamaan jalansijaansa sekä Afrikassa että Välimerellä, erityisesti Africa Corpsin (ent. Wagner-ryhmä) kautta. Siitä huolimatta vastakkaisia ryhmittymiä tukevien useiden alueellisten suurvaltojen välisten jännitteiden lieventyminen on vähentänyt välillisten yhteenottojen mahdollisuuksia ja edistänyt pragmaattisempaa lähestymistapaa, jossa keskitytään vakauden säilyttämiseen ja voimatasapainon ylläpitämiseen.
Kasvu riippuu vahvasti öljystä
Koska hiilivedyt muodostavat yli 60 % Libyan BKT:stä, talouskasvun odotetaan hidastuvan vuonna 2027 öljyn hintojen normalisoituessa, olettaen että Hormuzin salmi pysyy avoimena pitkällä aikavälillä. Taloudellista toimintaa tukee kuitenkin edelleen öljyntuotannon kasvu, kun vuonna 2026 saavutettiin ennätyksellinen keskimääräinen tuotanto, lähes 1,4 miljoonaa tynnyriä päivässä – korkein taso yli vuosikymmeneen – edellyttäen, että suhteellinen poliittinen ja turvallisuustilanne pysyy vakaana. Kaivos- ja kaivosteollisuuden odotetaan siten houkuttelevan suurimman osan ulkomaisista yksityisistä investoinneista, kun viranomaiset pyrkivät nostamaan tuotannon kahteen miljoonaan tynnyriin päivässä vuoteen 2030 mennessä. Kansallisen öljy-yhtiön (NOC) vuoden 2025 lisenssikierroksella – ensimmäisellä vuodesta 2007 lähtien – tarjotuista 22 lohkosta myönnettiin kuitenkin vain viisi, mikä korostaa vaikeuksia sovittaa yhteen Libyan tavoitteet ja kansainvälisten öljy-yhtiöiden vaatimukset, kun nämä palaavat varovaisesti maahan. Kaasualalla NOC jatkaa Structures A&E -merihankkeen (8 miljardia Yhdysvaltain dollaria) kehittämistä yhteistyössä italialaisen Eni-yhtiön kanssa. Hankkeen on määrä käynnistyä vuonna 2027, ja sen pitäisi auttaa parantamaan sähköntuotantoa aikana, jolloin sähkökatkoja esiintyy edelleen usein.
Lisäksi vuoden 2026 yhtenäisen talousarvion hyväksyminen helpottaa kehitys- ja jälleenrakennushankkeiden rahoitusta ja parantaa samalla kilpailevien instituutioiden välistä talouspolitiikan koordinointia. Tämä ensimmäinen askel kohti jälleenyhdistymistä voisi elvyttää keskusteluja Libyan noin 80 miljardin Yhdysvaltain dollarin suuruisen valtion sijoitusrahaston osittaisen jäädytyksen asteittaisesta purkamisesta, tavoitteena rahoittaa kohdennettuja investointihankkeita. Nämä varat, jotka on jäädytetty vuodesta 2011 lähtien kansainvälisten pakotteiden nojalla, ovat periaatteessa sidottu vaaleilla valitun hallituksen muodostamiseen.
Koska Libya on erittäin riippuvainen öljystä, joka tuottaa yli 95 % valtion tuloista, korkeat julkiset menot tukevat edelleen kotitalouksien kulutusta, vaikkakin vähemmässä määrin kuin vuonna 2026, sillä julkinen sektori on edelleen maan suurin työnantaja, ja sen osuus virallisesta työllisyydestä on noin 80 %. Sen sijaan öljyn ulkopuolisen yksityissektorin odotetaan pysyvän alikehittyneenä ja suurelta osin epävirallisena. Inflaatio, jota todennäköisesti aliarvioidaan huolimatta laskentamenetelmän äskettäisestä muutoksesta, pitäisi hieman hidastua vuonna 2027, pääasiassa tammikuussa 2026 tapahtuneesta Libyan dinaarin devalvaatiosta johtuvan perusvaikutuksen ansiosta, joka nosti tuontikustannuksia huomattavasti. Libya on edelleen vahvasti riippuvainen tuonnista, jonka osuus BKT:stä on noin 65 % vuonna 2025. Inflaatio heikentää kuitenkin edelleen kotitalouksien ostovoimaa. Devalvaatio yhdessä maaliskuussa 2026 voimaan tulleen valuuttakauppojen 15 prosentin veron poistamisen kanssa auttoi kaventamaan virallisen valuuttakurssin ja rinnakkaismarkkinakurssin välistä kuilua, vaikka jälkimmäinen rahoittaa edelleen lähes 60 prosenttia maan tuonnista.
Jatkuvasti epävarma julkisen talouden tilanne
Libyan julkisen talouden tilanne on edelleen tiiviisti sidoksissa hiilivetysektoriin. Huolimatta öljyn hintojen todennäköisestä normalisoitumisesta vuonna 2027 budjettiylijäämän odotetaan säilyvän, mikä johtuu erityisesti öljyn ja kaasun tuotannon kasvusta. Tämä jatkaisi julkisen talouden elpymistä, jota on havaittu useiden vuosien merkittävien alijäämien jälkeen. Yhtenäisen talousarvion hyväksyminen parantaisi myös julkisten menojen läpinäkyvyyttä ja koordinointia, sillä aiemmin maan kaksi kilpailevaa hallintoa hoitivat niitä erikseen. Se mahdollistaisi lisäksi sen, että osa tuloista, jotka aiemmin ohjattiin pois virallisesta talousarviokehyksestä, voitaisiin palauttaa virallisiin kanaviin. Sopimuksen mukaan kansallisen yhtenäisyyden hallitus (GNU) säilyttää vastuun juoksevista menoista, kun taas kiinteän pääoman menot määrittää molempia osapuolia edustava yhteinen komitea Libyan keskuspankin (CBL) valvonnassa. Tarkemmin sanottuna valuuttakauppaveron poistamisesta johtuva muiden kuin verotulojen lasku ei saisi olla esteenä julkisten investointien jatkumiselle. CBL:n suositusten mukaisesti viranomaisten odotetaan myös pyrkivän hillitsemään julkisen sektorin palkkakustannusten ja energiatukien kasvua, joiden osuus BKT:stä oli vuonna 2025 vastaavasti 30 % ja 20 %, vaikka edistyminen todennäköisesti jääkin vähäiseksi.
Talousarvion ylijäämän säilyttäminen – vaikkakin pienempänä – yhdistettynä vahvaan nimelliseen kasvuun ja rinnakkaisten rahoitusmekanismien asteittaiseen vähentämiseen pitäisi auttaa alentamaan julkista velkaa suhteessa BKT:hen. Velan vähentäminen on kuitenkin edelleen toissijainen huolenaihe. Libyan julkista velkaa hallinnoi pääosin CBL, joka rahoittaa hallitusta valuuttavarantojaan hyödyntämällä, ja velka on paikallisessa valuutassa. Se koostuu pääasiassa ennakkomaksuista ja julkisen sektorin sisäisistä saamisista, eikä se aiheuta valtiolle merkittäviä taloudellisia rajoitteita, sillä siihen ei liity korkomaksuja eikä kiinteitä takaisinmaksuaikatauluja.
Öljyn hinnan nousun aiheuttaman jyrkän kasvun jälkeen vuonna 2026 vaihtotaseen ylijäämän odotetaan supistuvan vuonna 2027. Maailmanmarkkinoiden alhaisemmat öljyn hinnat todennäköisesti painavat vientituloja huolimatta öljyn ja kaasun tuotannon jatkuvasta kasvusta. Tuonti pysyy vahvana jälleenrakennusmenojen, infrastruktuurihankkeiden ja energia-alan investointien tukemana. Palveluiden alijäämän odotetaan pysyvän korkealla, koska Libya on suuresti riippuvainen ulkomaisesta asiantuntemuksesta laajamittaisten investointihankkeiden toteuttamisessa. Vaikka vaihtotaseen ylijäämä supistuu, ulkoinen taloudellinen asema pysynee vakaana huomattavien valuuttavarantojen ansiosta – ne vastaavat yli 30 kuukauden tuontia – sekä ulkomaisten suorien sijoitusten jatkuvan virran ansiosta. Näiden investointien odotetaan edelleen keskittyvän hiilivetysektoriin, mutta niitä jarruttavat edelleen institutionaalinen hajanaisuus, poliittinen epävarmuus ja epäsuotuisa liiketoimintaympäristö, jotka saavat monet sijoittajat lykkäämään suurimpia sitoumuksiaan.

Eurooppa
Yhdistyneet kuningaskunnat
Amerikan Yhdysvallat
Kiina
Thaimaa
Turkki
Kypros
Intia